Alku aina hankalaa, niihän sitä sanotaan. Blogin aloittamisen suhteen väite on pitänyt erittäin hyvin paikkansa. Kohta kuukausi on Yhdysvaltain Keskilännessä vierähtänyt, ja vasta nyt saan itsestäni rutistettua sen verran, että saan teille kotimaan kaipaajille jotain luettavaa ja katseltavaa. Täällä sitä kökötetään kampusasuntolan klubihuoneen pyykkituvassa yrittäen keksiä, miten tiivistää kaikki viimeiseen kolmeen viikkoon mahtunut uusi, jännittävä, pelottava ja mukava yhteen postaukseen. Tuskin tulee onnistumaan, tuskin tarvitseekaan. Mukavaa on kuitenkin ollut, tekemistä on riittänyt enemmän kuin tarpeeksi, uusia, ihania tuttavuuksia on riittämiin ja ensimmäiset kulttuurishokin vaiheetkin on jo koettu. Tarkoituksena on pitää postauksien luonne visuaalisempana, sillä kuvien lisääminen päivän päätteeksi onnistuu huomattavasti nopeammin kuin tekstin tuottaminen. Ja jos tähän väliin toisen kliseisen lausahduksen haluaa heittää, niin kyllähän se kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Mutta höpinät sikseen ja hiiohoi, tervetuloa messiin!
Uusi kotikaupunkini on siis Omaha, Nebraskan suurin kaupunki ja "Keskilännen sydän". Tulomatka suhteellisen pitkine vaihtoaikoineen vaikutti säästettyjen dollarien suhteen parhaalta idealta ikinä, mutta osoittautui aivan muuksi. Odotan innolla, kuinka aika kultaa yön J. F. Kennedyn lattialla ja reilun vuorokauden pääkaupunki Washingtonin Bio3:sen kerhohuoneen kokoisella lentokentällä. Washingtonin 10 celsiusasteeseen sekä sateeseen talvitakilla ja kaulahuivilla varustautunut matkalainen oli suhteellisen helpottunut saapuessaan Omahan piskuiselle kentälle 40 asteen paahteeseen, jossa vastassa odotti omalla, ääkköset menettäneellä sukunimelläni vasrustettu tervetulokyltti. Reilulla 400 000 asukkaallaan (metropolialueella yli miljoona) Omaha ohittaa osavaltion pääkaupungin Lincolnin. Kaupungin nimi on peräisin aluetta historiallisesti asuttaneilta Omaha-heimon intiaaneilta, ja se tarkoittaa yläjuoksua ja sen asukkaita. Blogin nimessäkin mainittu lempinimi, "Gateway to the West", on peräisin 1800-luvulta, jolloin Omaha toimi keskisen sijaintinsa ansiosta eräänlaisena Yhdysvaltain logistisena keskuksena, jonka läpi idästä länteen kurottaneet rautatiet kulkivat. Näiden rautateiden ansiosta alue teollistui, ja tänä päivänä Omahassa päämajaansa pitää viisi Fortune 500 -yritystä ("Fortune-talouslehden vuosittain julkaisema luettelo yhdysvaltalaisista julkisista yhtiöistä järjestettynä liikevaihdon mukaiseen suuruusjärjestykseen"). Biologille yksikään näistä ei tietysti kertonut aluksi mitään, mutta nyt kyseisten yritysten logoja on alkanut bongailemaan sieltä sun täältä. Vaikka Omaha ei väkiluvullaan komeilekaan Yhdysvaltain suurimpien listalla, kokoa siltä kuitenkin löytyy. Pääkatu Dodge street jatkuu läpi kaupungin ja jo pelkästään sitä kulkemalla saa kulutettua tunnin jos toisenkin. Omahaa voi perustellusti pitää hyvin perusamerikkalaisena kaupunkina, joka ulottaa lonkeronsa hyvin laajalle. Pieniä (tai "pieniä") asutuskeskittymiä on tasaisin väliajoin ja jokaisella kylällä on tietysti omat liikekeskuksensa ja halpahallinsa. Kuten lähes kaikki kaupungit, jotka eivät sijaitse itärannikolla, on myös Omaha rakennettu autojen varaan. Jalkakäytäviä toki on, ja niitä pitkin pääsee eteenpäin, mutta autoileva kanssakulkija on kuningas.
Ylläolevassa kuvassa risteävät kaksi kaupungin suurinta katua, 72nd sekä Dodge Street. Eurooppalaisen joukkomme kanssa olimme ainoita jaloin paikalle eksyneitä, eivätkä paikalliset säästelleet osoittavia sormiaan saati naurunpurskahduksiaan. Kuvassa komeilee kampusaluetta lähinnä oleva ostoskeskittymä, josta löytyvät tavaratalot, kirjakaupat sekä elektroniikkaliikkeet. Amerikkalaisten mukaan tämä CrossRoads-liikekeskus ei ole kävelyetäisyydellä, kertyyhän matkaa yliopiston porteilta kuitenkin reilu neljäsataa metriä. Tästä syystä keskuksen ja yliopiston välillä kulkee ilmainen shuttle-bussi. Moni opiskelija jättää autonsa päiväksi ostoskeskuksen jättimäiselle parkkialueelle (ei täällä muunlaisia olekaan), sillä yliopistoalueella parkkeeraamiseen tarvitaan lupa, joka ei ole halvimmasta päästä. Julkista liikennettä ei paikallisten mielestä ole olemassakaan, mutta jostain kumman syystä yliopiston opiskelijatoimikunta kuitenkin jakoi orientaatioviikolla syyslukukauden voimassa olevia ilmaisia bussikortteja. Paikallisia ei jakotilaisuudessa ollut paikalla ainuttakaan, sillä koko ikänsä autoilla kulkeneena heillä ei yksinkertaisesti ollut tietoakaan bussilinjojen olemassaolosta. Lausahdus "busseilla kulkevat vain vähemmistöt, köyhät ja narkkarit" näyttää useampien matkojen jälkeen pitävän paikkansa. Linja 2 vie kuitenkin kätevästi yliopiston juurelta sekä keskustan vanhaan kaupunkiin että alueen suurimpaan kauppakeskukseen. Muuta ei uusi ekspatriaatti kaipaakaan.
Seuraavissa postauksissa olisi tarkoitus valottaa ainakin vaihtovuotta edeltänyttä byrokratiapainajaista, orientaatioviikkoa, kampusaluetta ja opintoja, ruokakulttuuria sekä tapahtumia. Olkoon tästä edes pyykituokioni pyhitetyt blogaamiseen - ehkä näin saan muistoja talteen edes kerran viikkoon. Kuulemisiin!
Kommentit